maanantai, 25. huhtikuu 2011

Punajuurisosekeitto

Voi voi mikä sanahirviö! Punajuurisosekeitto, tuo iloisen pinkki ystävämme valmistuu tässä kätevästi kahdella tapaa, joko vegaanisena, tai ei-niin-vegaanisena fetajuustolla täydennettynä.

Tarvitset keittoon:

5 isoa punajuurta

2 isoa perunaa

1 sipuli tai pätkä purjoa

2 valkosipulinkynttä

ruokaöljyä

suolaa, pippuria, rakuunaa

noin 5 dl vettä+kasvisliemikuutio

1 dl soija- tai kaurakermaa

Vegaaniusasteesta riippuen fetajuustoa tai soijatuorejuustoa, tai ei kumpaakaan jos ei tahdo.

Kuori sipuli, valkosipuli, perunat ja punajuuret. Silppua sipuli ja valkosipuli, ja lohko perunat ja punajuuret.  Lorauta öljyä kattilaan, ja kuullota siinä hetki sipulia ja valkosipulia. Lisää vesi, ja kasvisliemikuutio, ja kiehauta. Lisää mukaan perunat ja punajuuret, ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla niin kauan että ne ovat kypsiä, tai jopa ylikypsiä, koska sillä ei niin ole väliä koska tämä on sosekeittoa kumminkin. Huom. punajuuri kypsyy hitaammin kuin peruna, eli tee punajuurilohkoista pienempiä. Käytännössä keittoaika vaihtelee lohkojen koon mukaan 25 minuutista ylöspäin.

Kun mukulat on kypsiä, ota kattila liedeltä ja sauvasekoitin kauniiseen käteen ja hurauta keitto sileäksi. Lisää soijakerma ja mausteita maun mukaan. Nosta kattila takaisin levylle ja kiehauta. Lisää halutessasi fetajuusto murusteltuna ennen kiehauttamista. Tarjoile. Jos haluat käyttää soijatuorejuustoa, niin lisää sitä nokare keittolautaselle.

Pinkki on kaunista:

lauantai, 23. huhtikuu 2011

Vegaaninen suklaakakku

Rakkaat ihmiset. Muutama huomautus, ennenkuin kukaan tähän projektiin ryhtyy:

- käyttäkää soija- tai kauravispiä, ei vegaanista vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (en löytänyt kuin tuota vaniljakastiketta, koska ensinmainitut olivat joka paikasta loppu)

- älkää missään nimessä laittako kovin paksua kerrosta suklaatäytettä 

- jättäkää kakun koristelu mahdollisimman viimetippaan, että se saa olla mahdollisimman lähelle tarjoilua irtopohjavuoan reunuksen ympäröimänä

- olkoon onni kanssanne

Tänään tulee vuosi siitä, kun menimme tuon Herra Nauriin kanssa naimisiin. Tätähän pitää juhlia, ja päätinkin tehdä sitten vegaanisen suklaakakun. Tuolla se nyt jääkaapissa odottaa tarjolle pääsyä, VIELÄ ihan kakunnäköisenä, mutta voi olla että iltaan mennessä se ei enää kakulta näytä. Siispä ottakaa vakavissanne ylle kokoamani ranskalaiset viivat mahdollisista kompastuskivistä.

Suklaakakkupohja on sama vanha tuttu jota aina käytän, mutta laitetaan nyt kertauksen vuoksi vielä tähän, tällä kertaa yleiskoneen käyttäjille sopivana versiona. Yleiskone on kätevä laite, suosittelen ostamaan :) 

8 rkl vettä + 4 rkl soijajauhoja

150 g sulatettua sinistä Keijua

2 dl soijamaitoa

3 dl sokeria

 

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

4½ dl vehnäjauhoja

½ dl leivontakaakaojauhetta

Mittaa yleiskoneen kulhoon soijajauhot ja vesi, ja laita täydelle teholle pyörimään. Laita uuni kuumenemaan 175 asteesene. Kun nämä on tehty, pistä Keiju sulamaan miedolle lämmölle pikkukattilaan, tai sulata mikrossa. Lisää sokeri soijajauho-vesiseokseen, ja anna koneen käydä useampi minuutti. Mittaa kuivat aineet toiseen kulhoon, ja sekoita ne keskenään. Voitele irtopohjavuoka Keijulla, ja korppujauhota se. Sekoita soijamaito sulatettuun Keijuun, ja kaada ohuena nauhana koneen edelleen käydessä sokeri-soijajauho-vesiseokseen. Anna koneen hurista vielä pari minuuttia.

Ota kulho pois yleiskoneesta, ja siirrytään käyttämään nuolijaa. Kaada kuivat aineet siivilän läpi kulhoon, ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina irtopohjavuokaan, ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakkuhan on kypsä, kun tökkäät hammastikun paksuimpaan kohtaan, ja siihen ei jää taikinaa kiinni.

Anna kakkupohjan jäähtyä. Jos kakku on uunissa kohonnut pinnalta epätasaiseksi, niin voit tasoitella sitä veitsen avulla. Laita kakkupohja tarjoilulautaselle niin, että kakun pohjana on uunissa päälliosana ollut puoli (voisiko tämän selittää epäselvemmin?!). Nyt kakku näyttää tältä:

Kakun reunojen alle kannattaa laittaa noita leivinpaperisuikaleita suojaamaan tarjoilulautasta, koristelun jälkeen suikaleet poistetaan.

Halkaise kakkupohja.

Tehdään täyte:

1 prk (2 dl) soija- tai kauravispiä

130 g vegaanista tummaa suklaata 

½ dl soijakermaa

½ dl hyytelösokeri Multia (voit laittaa vähemmänkin, jos imelyys epäilyttää, mutta en sitten takaa että kakku pysyy kasassa :D )

Vaahdota soijavispi. Sulata suklaa soijakermassa. Itse teen tämän ihan kattilassa miedolla lämmöllä, eli mittaan kerman kattilaan, lisään paloitellun suklaan, ja kuumennan miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen niin kauan että suklaa sulaa. En ole ikinä epäonnistunut tässä, vaikka olenkin kuulllut kauhutarinoita siitä, miten suklaasulasta tulee rakenteeltaan huonoa. Lisää sulaneeseen suklaaseen Multi. Vatkaa suklaa soijavispin sekaan.

Tässäpä tätä sulattettua suklaata:

Laita kakkupohjan alemman puoliskon ympärille irtopohjavuoan pesty rengas, ja sulje se. Kostuta kakkupohja esimerkiksi soijamaidolla, johon on sekoitettu vaniljasokeria. Sivele kakkupohjalle hilloa, itse käytin itsetehtyä omenahilloa. Lisää ohut kerros marjoja, itse laitoin mustikoita. Marjojen päälle sitten tuota suklaatäytettä. Jätä osa täytteestä kakun reunoille, ja muutenkaan sitä kaikkea ei kannata laittaa ettei kakku esimerkiksi lässähdä.

Kostuta kakun kansi "sisäpuolelta", ja laita täytteen päälle. Kelmuta, ja laita irtopohjavuoan renkaineen jääkaappiin hyytymään vaikka seuraavaan päivään asti.

Seuraavana päivänä sitten kuorrutetaan kakku suklaalla:

1 dl soijakermaa

130 g vegaanista tummaa suklaata

Sulata suklaa täytteessä olevan ohjeen mukaan. Sivele kakun pinta samalla hillolla mitä laitoit kakun väliin, ja kaada suklaakuorrute päälle. Kaada se keskelle kakkua, mistä voit sitten varovasti avittaa sitä esim. veitsen kanssa reunoja kohden. Ota loput suklaatäytteestä, ja kuorruta sillä kakun reunat. Jos haluat kuorruttaa koko kakun sulaneella suklaalla, niin tee suklaakuorrutetta noin kolmasosa enemmän, mitä tässä ohjeessa on.

Jos täytettä vielä jää, niin voit tehdä sillä ihan tosi hienoja kuvioita kakun pintaan :D

Meillä tämä valmis kakku näyttää tältä:

Voisihan se vähän kauniimpi olla. MUTTA ainakin se on hetken todistettavasti pysynyt kakunmuotoisena. Jos se tuosta iltaan mennessä lätsähtää, niin sitten syödään epämääräistä suklaasotkua.

maanantai, 28. maaliskuu 2011

Bataatti-vuohenjuustokeitto

Keittopäiviä meillä ei todellakaan ole liikaa. Tällä kertaa keiton valmisti Herra Nauris, koska itse lievästi rannevammaisena en todellakaan pystynyt veistä käyttelemään. Istuin siis mukavasti ruokapöydän ääressä kahvia juoden, ja selostin miehelle ohjeita, ilmeisesti tosi hyvin, koska keitto oli samettisen pehmeää ja ihanaa!

Keittoon menee:

2 bataattia

n. puolikas purjo

5 valkosipulinkynttä

n. 150 g vuohenjuustoa

suolaa, pippuria, herbes de provencalea kutakin maun mukaan

loraus chilikastiketta, meillä käytettiin Blair´sin After Death-kastiketta, mutta maun mukaan tätäkin

Kuori ja pilko bataatit pienemmäksi (semmoiset somat lohkot on hyviä, mitä pienempää palaa, sen nopeamminhan se kypsyy). Pese ja viipaloi myös purjo, ja kuori valkosipulinkynnet ja litistä ne veitsi lappeellaan. Ota kattila, ja laita siihen vettä kiehumaan. Tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta sitten kun vesi kiehuu, lisää bataatit ja kaada vettä pois sen verran, että bataatit peittyvät ja lisäksi jää vielä sentti-pari vettä. Ja silloin nestettä on oikea määrä. Jätä bataatit kannen alle kiehumaan, ja ota paistinpannu, ja lorauta siihen öljyä. Kuullota purjot ja valkosipulit öljyssä, ja kaada sitten kattilaan bataattien seuraksi. Voit laittaa purjon ja valkosipulin kattilaan myös ilman kuullotusta, mutta mielestäni tämä pehmentää makua kivasti. Kun bataatit on kypsiä, lisää mausteet, ja vuohenjuusto sentin vahvuisiksi siivuiksi leikattuna. Anna porista pari minuuttia, ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista vielä maku, ja lisää mausteita jos tarvitsee. Jos keitto pääsi liiaksi jäähtymään soseutuksen aikana, niin voit vielä lämmittää sitä hellalla. 

Sitten vaan keittoa lautaselle ja ääntä kohti! Voiko tämän helpommaksi homma enää mennä?

keskiviikko, 16. maaliskuu 2011

Annan synttärit 2011 - Meksikosta Pariisiin!

 Hups, ehtipäs aikaa taas vierähtämään, ennenkuin sain itseni tätäkin päivitystä kirjoittamaan... Mutta siis, tuossa helmikuun loppupuolella juhlimme Annan synttäreitä. Olemme ilmeisen rakastuneita meksikolaiseen ruokaan, joten se päätyi illan teemaksi. Aamun teemaksi otimme Pariisin, koska Annan synttäreitä pitää juhlia (mielikuvitus)matkalla vähintään kahdelle mantereelle!

Mutta ensin iltaan. Tarjolla oli itsetehtyä salsaa ja guacamolea, meksikonlautasia, ja burritot soijarouhe-kidneypapukastikkeella. Juomaksi meksikolaista olutta, ja iltaa jatkoimme mansikkamargaritojen säestyksellä.

Tehdään ensin salsaa:

6-8 kypsää tomaattia

2 suippopaprikaa, miksei tavallinenkin kävisi

1 sipuli

3-5 eriväristä chiliä, riippuen miten tulista salsaa haluat

3 rkl sokeria

1 rkl suolaa

vajaa 1 tl valkopippuria

ripaus mustapippuria

2 limen mehu

2 valkosipulinkynttä

Aluksi silputaan! Silppua sipuli ja valkosipuli, poista paprikan siemenet ja silppua, poista chileistä siemenet ja kalvot ja silppua, ja kuutioi tomaatit. Tomaatit on sen verran kosteaa kamaa, että poista osasta siemenet.

Tässä saa paprikat kyytiä:

Ota kattila, ja lorauta pohjalle öljyä. Kuullota öljyssä hetkonen sipuleita ja valkosipulia, ja kun sipulit ovat muuttuneet läpikuultaviksi, lisää chilit, sekä tomaatit ja paprikat. Keittele miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, lisää kaikki muut ainekset paitsi limemehu. Anna muhia kypsäksi, noin 10-15 minuuttia, ja lisää sitten limemehu. Tarkista maku, jos kaipaa jotain, niin lisää (tämä on paras kokkausohje muuten ikinä!). Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Sitten se guacamole. Mennään kauppaan, otetaan guacamolepurkki texmex-hyllystä käteen, todetaan, että se sisältää avokadoa 1,5 prosenttia. Laitetaan purkki takaisin hyllyyn kunhan ollaan ensin toivuttu järkytyksestä. 1,5 prosenttia?! Häh? Miten se voi olla edes tuon väristä, kun ei ole avokadoa nähnytkään kuin vilaukselta ehkä hyvällä onnella?! Mennään päättäväisin askelin siis vihannesosastolle.

Ostoslista (NÄIN vaikeaa tämä on):

2 avokadoa

1 tomaatti

1 pieni sipuli

tujaus sitruunanmehua

n. 1/4 tl suolaa

ripaus chilijauhetta

Mitä, tuossako ne kaikki guacamolen ainekset jo ovatkin? Mites kun kaupanhyllyversion etiketti sanoo että:

Vesi, sipuli, tomaatti, auringonkukkaöljy, paprika, muunnettu tärkkelys (tapioka), heraproteiini, avokado (1,5%), suola (1,5 %), jalapeño, sokeri, valkosipuli, hapot (maitohappo, sitruunahappo), happamuudensäätöaine (E575), aromit (mm. avokado, lime), arominvahvenne (E621), muut mausteet, maltodesktriini, sakeuttamisaine (E415), hapettumisenestoaine (E338), emulgointiaineet (E450A, E472), väriaineet (E141, E100

No joo, jos lopetetaan ihmettely, ja kuutioidaan sipuli. Sen jälkeen kuullotetaan se öljytilkassa (tämähän ei ole pakollista, mutta lopputulos on kivempi kuullotetulla kuin raa'alla sipulilla, ja vatsa kiittää!). Kuoritaan avokadot, halkaistaan, ja poistetaan kivi. Avokadot astiaan, ja survotaan haarukalla hienoksi. Kuutioidaan tomaatti, ja lisätään avokadon seuraksi.

Kaverit:

Ollaankin jo loppusuoralla, lisätään vielä sipuli, suola, chilijauhe ja loraus sitruunamehua, ja sekoitetaan. Valmis. Pistetään jääkaappiin tekeytymään. Guacamolen väri pysyy parempana, kun tipautat avocadon kiven astiaan tekeytymisen ajaksi.

 

Alkupaloiksi nautimme siis meksikonlautasia. Mitäs se semmoinen on? No, minäpä kerron. Kuva eka:

Eli otetaan lautanen, ja laitetaan siihen maissilastuja. Lisätään salsaa, cheddarjuustoa ja jalapenoja, ja laitetaan mikroon täydelle teholle niin pitkäksi aikaa, että juusto sulaa. Lisätään vielä creme fraichea ja guacamolea, ja kas, meksikolaishenkinen alkuruoka on valmis! Laitoimme myös hyviä calamata-oliiveja tähän mukaan, ei se ole rikos.

Burritojen kimppuun sitten... Kastikkeen voi tehdä esim. tämän entryn mukaan: http://nauristanaamaan.vuodatus.net/blog/2137546/vegaaniset-burritot/

Tämä olikin hyvin lähellä tuota reseptiä, mutta cashew-pähkinöitä oli tottakai lisänä tuomassa hyvää makua.

Kastikkeen lisäksi täytteinä oli guacamolea, salsaa, creme fraichea, jääsalaattia, cheddarjuustoraastetta, jalapenoja ja niitä ihania calamata-oliiveja.

Muhkea lätty:

En ota sanallakaan kantaa siihen, miten tämä pitäisi syödä, jokainen tehköön sen miten haluaa!

Hyvän ruoan päälle maistuu tottakai hyvä juoma. Mansikkamargarita piti huolen siitä, että tulee nautittua noita kotimaisia marjoja tarpeeksi...

Pääpiirteittän nämä tehtiin niin, että kaadettiin tehosekoittimeen 500 g:n pussillinen jäisiä pakastemansikoita, sekä kaupasta löytynyttä valmista margaritamixiä. Surautettiin hienoksi, ja annettiin koneen käydä samalla kun lisättiin jääpaloja. Sitten mukaan vielä tequilaa, cointreauta ja limemehua sopivassa suhteessa. Ja juoma neljälle on valmis.

Tuskin maltan odottaa, että tulee kesä, ja pääsee tätä herkkujuomaa tekemään tuoreista mansikoista. Laitetaan miehet perkaamaan mansikoita, ja naiset vieressä tekee drinkkejä, aurinko paistaa ja elämä on vain niin ihanaa! :D 

Valvottiin hyvässä seurassa ja mukavissa tunnelmissa tarpeeksi myöhään, mutta eihän se haittaa, koska synttärit on vain kerran vuodessa!

Aamulla katoimme pöytään vielä pariisilaishenkisen aamiaisen. Siis patonkia, hilloa, voita, juustoa, kahvia, appelsiinituoremehua, oliiveja ja shamppanjaa. Tälviisiin:

Tässä vielä juustot:

Tarjolla oli brietä, Viinitarhurin juustoa, Roquefortia, parmesaania ja gruyereä.

KIITOS Annalle vielä kerran, että saimme olla mukana juhlimassa synttäreitäsi! Oli aivan loistoaikaa, jälleen kerran! 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

sunnuntai, 13. maaliskuu 2011

Vegaaniset sipulirenkaat

Alkoi tekemään mieli sipulirenkaita ihan törkeen paljon. Kotoa sitten löytyi ihan yksi sipuli, joten eikun hommiin sitten vaan! Kauppaan ei ainakaan jaksanut lähteä, mutta siis tällä samalla friteeraustaikinalla voi toki muitakin asioita kuorrutella kuin näitä sipulirenkuloita! Oluella friteeraustaikinasta saa todella ilmavan ja rapean.

Friteeraustaikinaan tarttee:

1½ dl gramjauhoja

2½ dl vehnäjauhoja

paprikajauhetta, chilijauhetta ja mustapippuria

0,33 litraa kylmää olutta, eli yksi tölkki/pullo

Lisäksi:

Isoja sipuleita

suolaa

ruokaöljyä

Sekoita friteeraustaikinan jauhot ja mausteet keskenään, ja lisää olut kokoajan vispaten vispilällä. Taikina saa jäädä melko paksuksi, mutta jauhojen käyttäytyminen kun on arvaamonta, niin laita aluksi 1 dl gramjauhoja, ja lisää niitä jos tarve vaatii, sen verran, että taikina on melkoisen jämäkkää, ja jää hyvin sipuleiden pintaan.

Kuori sipuli, ja leikkaa se renkaiksi. Itse tein paksuja renkaita, eli yhden sipulin jaoin kolmeen osaan.

Viikon action-kuvassa vispataan:

Ja tässä niitä sipulirenkaita:

Ota iso ja laakea pannu, ja kaada pohjalle useampi sentti öljyä. Varaa viereen kansi siltä varalta, että öljy syttyy palamaan, koska öljypaloahan ei saa ikinä sammuttaa vedellä! Lämmitä öljy noin 180 asteiseksi. Kasta sipulirengas friteeraustaikinaan, ja nosta öljyyn paistumaan. Kerralla renkaita voi paistaa toki useamman, niin että niille jää muutama sentti tilaa ympärilleen etteivät takerru toisiinsa. Paista molemmilta puolilta kullankeltaiseksi (aikaa ei siis mene montaa minuuttia per puoli), ja nosta lautaselle talouspaperin päälle valuttumaan hetkeksi. Suolaa päälle.

Tarjoillaan esim. vegaanisen majoneesin kanssa. On herkkua!