Ihan aluksi mun täytyy myöntää, etten ole mikään suuri perunan ystävä. Mies kuitenkin perunasta ihan tykkää, ja oli mukuloita ostanut, joten pakkohan ne oli sitten ruoaksikin hyödyntää.

Peruna ajatuksena on tylsä, joten ajattelin kokeilla jotain aivan muuta kuin perinteistä uuni-, keitin-, muussattua-, lohkottua- tms. perunaa. Kasviskiusauskaan ei tuntunut houkuttelevalta, joten lähdin hakemaan apua maustekaapin puolelta. Siellä olikin kuivattuja chilinpaloja, ja tulisuus on hyvä asia, eli näin tämä perunavuoka sai alkunsa...

Tarvitset:

1 sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

pikkupurkki herkkusieniä (tuoreet käy tietysti myös)

5 pepperonipaprikaa

kolme teelusikallista kapriksia

400 g tomaattimurskaa

1 törppö kidneypapuja chilikastikkeessa

5 isoa perunaa

1-2 dl soijakermaa

1 kasvisliemikuutio

kuivattua chiliä, rouhittua mustapippuria, herbes de provencalea, chiliä, chiliä chiliä (maun mukaan tietenkin)

juustoraastetta

Aloitetaan perunasta. Pese perunat huolella, ja leikkaa veitsellä viipaleiksi. Pistä viipaleet kylmään veteen, ettei ne tummu, ja toisaalta, näin perunan sisältämästä valtavasta tärkkelysmäärästä osa liukenee pois.

Joo, perunaahan siinä on. Itse voit päättää kuoritko ne vai et, mutta minä en ainakaan kuori, hullujen hommaa se semmoinen ;).

Jätä perunaviipaleet kylmään veteen odottelemaan, ja pilko sipuli ja valkosipulit. Kuumenna öljyä pannussa, ja kuullottele sipuleita siinä viitisen minuuttia. Lisää herkkusienet, pilkotut pepperonit ja kaprikset, sekä kuivatut chilit.

Perinteinen paistokuva.

Hetken kuluttua lisää muutkin mausteet, sekä tomaattimurska, chilipavut kastikkeineen ja kasvisliemikuutio. Anna porista 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Tarkista maku, jos potkua ei ole vielä tarpeeksi, sitä voi lisätä. Lisää myös soijakerma, ja anna porista vielä muutama minuutti.

Soossi.

Ota tilava uunivuoka, ja voitele se. Laita pohjalle kastiketta, ja päälle perunaviipaleita, ja sitten taas kastiketta.

Eli näin lasagnetyylisesti kastiketta ja perunaa kerroksittain. itselläni oli sen verran laakea vuoka, että perunakerroksia tuli vain kaksi. Päällimmäiseksi tulee kastiketta, ja pinnalle vielä reilu kerros juustoraastetta.

Valmiina uuniin!

Paistetaan 175 asteessa noin tunti. Jos juusto näyttäisi ruskistuvan liikaa, niin laita folio/kansi päälle. Eikä tätä haittaa olla uunissa kauemminkin, makuhan siinä vain paranee. Kannattaa myös hyödyntää uunin jälkilämpöä.

Anna ruoan levähtää 5-10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Ja näin olemme saattaneet jopa perunan maukkaaseen muotoon!