Äitylillä oli synttärit eilen, ja aikataulusyistä kutsuin hänet tänään luokseni synttärikahveille, ja tarjottavaksi ideoin omenapiirakan, joka todellakin vie kielen mennessään.

Jumalaiseen näytelmään mennäkseni, piirakkapohjan teko oli yhtä helvettiä, en tiedä oliko vika jauhoissa vai missä, mutta ei tuntunut millään onnistuvan. Uskallan kuitenkin laittaa jälleen saman tuhat kertaa käyttämäni pohjaohjeen tähän, koska se on aina ennen onnistunut. Nyt se vain ei tykännyt musta, mutta lopputuloksena oli kuitenkin se paratiisi. Mitä kiirastulessa tapahtuu, siitä saatte ottaa selvän itse ;)

Elikäs, ken tästä käy saa kaiken toivon heittää vai miten se meni... ?

Voitele aluksi piirakkavuoka, ja korppujauhota se.

Pohja:

200 g margariinia

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

½ dl sokeria

n. 4 dl vehnäjauhoja

Vaivaa ainekset tasaiseksi taikinaksi. Jos ei tunnu muotoutuvan millään hyväksi, niin lisää vähän jääkylmää vettä, mutta vain ruokalusikallinen kerrallaan.

Painele taikina piirakkavuokaan, ja esipaista 200 asteessa noin 5 minuuttia. Anna jäähtyä hetki esipaistamisen jälkeen.

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 lime

1 tl sokeria + 1 tl vaniljasokeria

3-4 omenaa (Granny Smith)

kanelia

100 g margariinia 

½ dl sokeria

3 dl kaurahiutaleita

Pese lime, laita tuorejuusto kippoon, ja raasta limen kuoresta n. puolet tuorejuuston sekaan. Purista mukaan vielä osa limen mehusta, ja lisää myös 1 tl sokeria ja vaniljasokeri, ja sekoita tasaiseksi (itse käytän sauvasekoittimen vispilää tämmöisiin, surauttaa oikein kätevästi tuorejuustoseoksett sekaisin).

Laita margariini kattilaan, ja sulata se. Sekoita siihen ½ dl sokeria ja kaurahiutaleet.

Leikkaa omenat kuutioiksi. On ihan makukysymys, kuoritko omenat vai et; itse tykkään enemmän laittaa ne kuorineen, sinä teet kummin haluat . Levitä tuorejuustotäyte esipaistetulle piirakkapohjalle, ja lisää omenalohkot sen päälle. Ripottele pinnalle kanelia.

Levitä päälle vielä kaurahiutaleseos. 

Raakaa:

Raakuudesta pääsee eroon paistamalla piirakkaa 220 asteessa noin 20-25 minuuttia, niin kauan että pinta saa kauniin värin.

Ei enää niin raakaa:

Tämä maistuu heti kuumiltaan jäätelön kanssa, mutta on aivan taivaallisen ihanaa myös kylmänä semmoisenaan.

VAROITUS: Tämä piirakka saattaa viedä kielen mennessään.

 

Ja kerran vielä, Paljon Onnea Äidille Syntymäpäivänä!