Piirakkailta. Miestä kotiin odotellessa halusin tehdä jonkunlaisen yllätyksen, ja kun arvata saattaa, että nälkähän sillä on, niin päädyin suolaiseen piirakkaan.

Mistäpä sain idean käyttää soijasuikaleita piirakkaan? Varmaan kinkkusuikaleista, kun niitä tungetaan joka paikkaan. Miksi sitten ei soijasuikaleitakin voisi tunkea joka paikkaan? Olen miettinyt noita myös pizzan päälle, pitkään meillä on ollut ajatuksissa keksiä Dillinger-pizzalle kasvisversio (Rumble-elokuvan nähneet ymmärtänevät tämän, mä en ole koskaan maistanut Dillingeriä nimittäin...) Ja täytyy nyt korostaa, että käytin piirakkaan Punnitse&Säästä-liikkeiden myymiä minisoijasuikaleita, ei niitä isoja ja lötköjä mitä saa kaikkialta. Siis voihan nekin tässä toimia, mutta en ota sitten mitään vastuuta jos menee piirakka pilalle väärien soijasuikaleiden takia.

Tähän herkkuun tarvitset ensinnäkin piirakkapohjan:

n. 250 g margariinia

2 d vehnäjauhoja

2 dl ohrajauhoja

ripaus suolaa

1-3 rkl vettä

Nypi suola ja jauhot pehmenneeseen margariiniin. Lisää kylmää vettä vain sen verran, että taikina juuri ja juuri pysyy kasassa, vaivaa palloksi. Taikinan voi tehdä ihan hyvin tunteja ennen kuin sitä tarvitsee, se vain tykkää jos saa olla jääkaapissa kelmun alla. Voi sen toki käyttää hetikin.

(Jääkaapissa seissyt) taikina painellaan voideltuun piirakkavuokaan, ja esipaistetaan 220 asteessa noin 5-10 minuuttia.  

Täytteeseen tulee:

vajaa 1 dl minisoijasuikaleita+kiehuvaa vettä, ripaus mustapippuria, 1 tl paprikajauhetta, ½ tl garam masalaa

1 purkki herkkusieniä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

6 pepperonia pilkottuna

1 tl harissatahnaa

loraus soijakastiketta

150 g juustoraastetta

1 prk soijakermaa (2,5 dl)

Laita soijasuikaleet ja mausteet kulhoon, kaada päälle sen verran kiehuvaa vettä, että soijasuikaleet peittyy. Anna turvota noin viisi minuuttia, ja valuta.

Silppua sipuli, kuori valkosipulinkynnet. Lorauta paistinpannulle tilkka öljyä, ja kuullottele sipulia hetki, raasta sekaan valkosipulit. Lisää valutetut soijasuikaleet, ja reilu loraus soijakastiketta. Anna paistua miedolla lämmöllä pari minuuttia, ja lisää herkkusienet, harissatahna ja pepperonit. Anna muhia edelleen miedolla lämmöllä sen aikaa, kun raastat juuston.

Ota esipaistettu piirakkapohja, ja lisää täyte tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle juustoraaste. Lisää soijakerma, jokapuolelle kaataen.

Piirakkaa paistellaan 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Uunin jälkilämpöä kannattaa hyödyntää jos piirakan jälkeen uuniin ei ole muita menossa. Vartin kohdalla voit napsauttaa uunin pois päältä, ja pitää piirakkaa siellä niin kauan, että se näyttää valmiilta.

Itse pidin aivan aavistuksen liian kauan uunissa, tuli aika värikäs:

Mies kehui piirakkaa, sanoi että hyvää on, ja vähän erilaista. Ja se on hyvä, kun mun suolaiset piirakat aina tuppaa olemaan aika samalla kaavalla tehtyjä, että on fetaa, ja paprikaa, ja parsakaalia, noh, tässä ei ollut mitään niistä.

Ja tottahan se mies puhuu, hyvää piirakkaa tämä olikin.