Minä pidän kaalilaatikosta oikein paljon, se on hyvää, kun sen oikein tekee. Eli hauduttelee uunissa tarpeeksi kauan. Mitään kermoja tms tämä ei edes kaipaa, vaikka aiemmin blogiin olenkin kirjoittanut myös sellaisen version. No, tämä on parempi!

Ekan kerran kun tätä nimenomaista kaalilaatikkoa tein, niin mies sanoi ettei hän oikein pidä kaalilaatikosta. No, ilmeisesti tämä oli niin pahaa, että piti ottaa kaksi kertaa lisääkin :D

n. 500 g puna-tai valkokaalia

2 porkkanaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 dl soijarouhetta+1½ dl kiehuvaa vettä+ripaus chilijauheeta, paprikajauhetta, pippuria ja soijakastiketta

meiramia, valkopippuria

1½ dl puuroriisiä

1 l vettä

1 kasvisliemikuutio

Pinnalle Sinistä Keijua (tai muuta rasvaa)+korppujauhoja

Keitä puuroriisistä löysä puuro; mittaa kattlilaan litra vettä, kiehauta, lisää kasvisliemikuutio ja puuroriisi, ja keitä kannen alla välillä sekoittaen noin 45 minuuttia. Puuron ei tarvitse olla aivan kypsää, vaan saa jäädä löysäksi, koska ruokaa haudutellaan uunissa vielä.

Kun puuro kiehuu,  valmistellaan muut osiot:

Sekoita soijarouheeseen mausteet ja kiehuva vesi, ja anna turvota viitisen minuuttia

Suikaloi kaali hienoksi suikaleeksi, ja kuori ja raaasta porkkana. Silppua myös sipuli ja valkosipuli. Ota paistinpannu, ja lorauta siihen tilkka öljyä. Kuullottele sipulia ja valkosipulia hetki, ja lisää soijarouhe. Paistele pari minuuttia, ja lisää kaali ja porkkana. Hauduttele noin 10 minuuttia, lisää välillä vähän vettä pannulle, jos tuntuu että meinaa jäädä pohlaan kiinni ja muuttua liian kuivaksi tämä.

Kun riisipuuro on valmis, yhdistä se kaaliseokseen. Sekoita huolella, ja lisää noin 2 tl meiramia ja ripaus valkopippuria. Voitele iso uunivuoka, ja kaada seos siihen. Ripottele pinnalle korppujauhoja, ja lisää Sinistä Keijua pinnalle pieninä nokareina. Paistetaan noin 175 asteessa puolitoista tuntia. Muista hyödyntää uunin jälkilämpö. Jos paistamisen aikana näyttää siltä, että pinta ruskistuu liikaa, lisää esimerkiksi folionpala kanneksi. Ja tälle ruoalle ei tee ollenkaan pahaa olla uunissa vaikka kaksikin tuntia.

Tarjoile esim. puolukka- tai mustaherukkahillon kanssa. Kuva on vähän tärähtänyt, mutta siitä voi havaita, että käytin punakaalia tällä kertaa tähän herkkuun: